top of page

Tarvitsemme osaavia työntekijöitä – heti – "Suomen lainsäädäntö ei ole tilanteen tasalla"



Olemme ylpeitä koulutuksemme tasosta ja suomalaisesta teknologiasta, jota kysytään maailmalla. Meillä ei kuitenkaan ole tulevaisuudessa riittävästi väkeä tekemässä tätä merkittävää työtä.


Tätä menoa vuoteen 2030 mennessä Suomessa on 130 000 työikäistä vähemmän kuin tänään. Samaan aikaan pelkästään teknologiateollisuuteen Suomessa tarvittaisiin saman verran enemmän työntekijöitä, puhumattakaan hoitoalasta, jossa huoltosuhteen heikkeneminen konkretisoituu surullisina tilastoina hoitoa vaille jäävistä vanhuksista ja sairaaloiden päivystysjonojen paisumisesta.


On ensiarvoisen tärkeää panostaa koulutukseen – peruskoulutuksesta alkaen – ja tutkimus- ja kehitystyöhön sekä innovointiin. Olemme viime vuosien aikana jääneet Pisa-tutkimuksissa kauas 2000-luvun alun huippulukemista. Panostus koulutukseen pelkästään ei kuitenkaan riitä ratkaisemaan työvoimapulan ongelmaa. Joku saattaa toivoa, että kohtaanto-ongelmaan puuttumalla ”oma väki” riittäisi, mutta näin ei ole – oma väki ei kerta kaikkiaan riitä!


Tarvitsemme osaavia työntekijöitä – heti.


Tilanne on samankaltainen muissakin maissa. Hyvistä työntekijöistä tullaan käymään kilpailua. Suomen luonnonolot ja syrjäinen sijainti Venäjän vieressä eivät välttämättä houkuttele ihmisiä Suomeen. Niinpä Suomessa tulee kiireesti ryhtyä panostamaan siihen, että koulutetun työntekijän on helppo ja nopea asettua Suomeen.


Näin ei ole tällä hetkellä. Otetaan esimerkki: EU-kansalainen, joka ei tarvitse edes oleskelulupaa asettuakseen Suomeen, vaan ainoastaan oleskeluoikeuden rekisteröinnin Maahanmuuttovirastossa (Migri), joutuu Migrissä samaan jonoon EU:n ulkopuolisten oleskelulupahakijoiden ja turvapaikkaa hakevien kanssa.


EU-kansalainen saa verotoimistosta suhteellisen kätevästi henkilötunnuksen ja verokortin, jos työpaikka ja vuositulot ovat tiedossa. Pankkitilin saa avatuksi kuitenkin vasta kun henkilö on rekisteröity digitaali- ja väestötietoviraston (DVV) – entinen maistraatti – järjestelmiin. Sinne ei pääse, ellei oleskeluoikeutta ole rekisteröity Migriin. Ja Migrin järjestelmät ovat tukossa turvapaikanhakijoiden vuoksi.


Esimerkkejä on varmasti lisää. Koska turvapaikkahakemusten käsittelyyn menee – ymmärrettävästi – aikaa, tulisi osaamis- ja työperäisen maahanmuuton käsittely eriyttää turvapaikkojen käsittelystä, tai niille tulisi avata ”pikakaista”. Samoin EU-kansalaisten oleskeluoikeuden rekisteröinnin ja siihen liittyvien edellytysten tarkistamisen tulisi tapahtua nopeasti ja vaivatta kiihdytyskaistalla.


Suomen lainsäädäntö ei ole tilanteen tasalla: samaa asiaa ei tule edellyttää selvitettävän useamman viranomaisen toimesta.


Lainsäädäntöä tulee muuttaa, jotta osaavat ihmiset saadaan nopeammin töihin. Samalla myös puretaan byrokratiaa.

Kirjoittaja on valkeakoskelainen aluevaltuutettu (kesk) ja eduskuntavaaliehdokas


Petra Schulze Steinen

aluevaltuutettu, eduskuntavaaliehdokas (kesk.), Valkeakoski

 

Koko juttu julkaistu Tamperelaisessa, 19.03.2023

6 katselukertaa

Comentarios


bottom of page