Saksan riippuvuus Venäjän maakaasusta ihmetyttää suurinta osaa suomalaisia. Kuinka on mahdollista, että niin suuri ja vaikutusvaltainen maa tekee sellaisen virheen?
Välitön ja merkittävin syy on hyvin yksinkertainen – venäläinen kaasu oli halpaa ja saksalaiset ovat säästäväisiä. Venäläinen maakaasu oli halvempaa kuin Lähi-idän öljy ja ilmastoystävällisempää kuin eurooppalainen kivihiili.
Sen käyttö oli helpompaa kuin uusiutuvan energian verkkojen rakentaminen pohjoisesta etelään ympäristöaktivistien protestien hidastaessa lupaprosesseja. Ydinvoima ei ole enää vuosiin ollut Saksassa salonkikelpoista. Se on ollut jatkuvan poliittisen väännön keskiössä.
SAKSAN maakaasuriippuvuuden rakentumisen taustalla vaikuttavat myös muut tekijät – historialliset, kulttuurilliset ja II maailmansodan perintöön liittyvät. Näiden johdosta Saksa eroaa selkeästi esimerkiksi Suomesta.
Saksalaiset ovat aina tunteneet olevansa kulttuurillisesti venäläisiä lähellä; paljon lähempänä venäläisiä kuin esimerkiksi englantilaisia. Saksalaiset ovat tunteneet venäläisiin eräänlaista romantisoitua ”sielujen yhteyttä” musiikin, taiteen ja kirjallisuuden kautta.
Hitlerin hyökkäys Venäjälle ei sopinut perinteiseen Saksa-Venäjä-suhteeseen. Saksalaiset ovat toisen maailmansodan jälkeen tunteneet ikään kuin velvollisuudekseen hyvittää Venäjälle Saksan armeijan aiheuttamat kauheudet.
Tästä syystä monessa asiassa, jossa jonkin toisen maan reaktio olisi ollut ”nyt riittää”, saksalaiset ovat saattaneet katsoa sormien välistä ja ajatella, että positiivinen asenne ja luottamuksen osoittaminen voittavat.
Saksa on meille suomalaisille monessa suhteessa läheinen Euroopan maa – erehdyttävän samanlainen.
SAKSAN entinen liittokansleri Angela Merkel käytti termiä ”Wandel durch Handel” (muutos kaupan kautta).
Tällä hän viittasi maiden mahdollisuuteen kauppasuhteiden kautta vaikuttaa syvemmällekin kauppakumppanimaan yhteiskuntarakenteisiin – tavallaan kaupan käynnin sivuvaikutuksena. Vielä Krimin miehityksen jälkeenkin (2014) Merkel puolusti Nordstream II kaasuputken rakentamista.
Merkelin teesi positiivisten kauppasuhteiden vaikutuksesta ei kuitenkaan osoittautunut oikeaksi – ainakaan Venäjän suhteen.
Merkityksetöntä ei myöskään ole se, että Saksat yhdistyivät vasta 1980-luvun lopussa. Muihin entisen itäblokin maihin verrattuna Itä-Saksassa olot olivat hyvät.
Vastaavasti kuin Länsi-Saksassa pisteet sodan loppumisesta menevät amerikkalaisille, Itä-Saksan puolella kouluissa opetettiin, että ”Venäjä vapautti heidät Hitlerin ikeestä”. Suuri osa Saksan yli 40-vuotiaista on käynyt koulunsa tässä ilmapiirissä entisen Itä-Saksan puolella.
Viimeistään Saksojen yhdistymisen ja kylmän sodan päättymisen jälkeen Venäjää ei ole pidetty Saksalle sotilaallisena uhkana. Armeija on päästetty rapistumaan.
NYT, kun virhearviot Venäjän suhteen ovat paljastunut kaikessa alastomuudessaan, Saksan poliitikot myöntävät tehneensä virheen, mutta samaan hengenvetoon puolustelevat kuitenkin, että ”kyllä kaikki muutkin tekivät Venäjän suhteen virheen”. Saksa on vasta alkutaipaleella Venäjä-suhteensa muuttamisessa.
Ero Suomen Venäjä-suhteeseen on selkeä: Me emme kaikista reaalipolitiikan yrityksistä huolimatta koskaan täysin luottaneet Venäjään; Saksa sen sijaan sulki silmänsä realismilta, koska halusi luottaa Venäjään.
Saksa on meille suomalaisille monessa suhteessa läheinen Euroopan maa – erehdyttävän samanlainen.
Mutta mitä paremmin sen tuntee, sitä selkeämmin eroavaisuudet huomaa, ja sitä paremmin myös tunnistaa vilpittömältä kuulostavien kohteliaiden sanojen todellisen merkityksen.
***
Juttu on julkaistu myös Suomenmaan blogissani: https://www.suomenmaa.fi/petra-schulze-steinen/miten-saksa-saattoi-ajautua-riippuvaiseksi-venajan-maakaasusta/
Comments