Inhimillisyyttä, oikeudenmukaisuutta ja vastuuta
Ihmiseltä voidaan – ja pitääkin – odottaa vastuuta omasta elämästään omien kykyjensä ja mahdollisuuksiensa mukaisesti. Sen, joka pystyy huolehtimaan omasta toimeentulostaan, pitää myös kantaa siitä vastuuta. Sairaus, työttömyys tai muu vaikea elämäntilanne voi kuitenkin kohdata kenet tahansa. Silloin yhteiskunnan turvaverkon pitää kantaa.
Yhteiskunnan oikeudenmukaisuus ei tarkoita, että kaikille annetaan samaa tai että yhteiskunta ratkaisee jokaisen ongelman. Sosiaaliturva astuu kuvioon silloin, kun ihminen ei pysty itse huolehtimaan toimeentulostaan. Sosiaaliturvan täytyy kuitenkin kannustaa työntekoon. Työn vastaanottamisen ja lisätyön tekemisen on oltava kannattavaa silloinkin, kun ihminen vielä osittain tarvitsee yhteiskunnan tukea.
Yhteiskunnan oikeudenmukaisuuteen kuuluu, etteivät ihmisen mahdollisuudet saada tarvitsemaansa apua ja tukea riipu kohtuuttomasti hänen asuinpaikastaan, varallisuudestaan tai kyvystään selviytyä monimutkaisessa palvelujärjestelmässä. Sosiaali- ja terveyspalveluissa tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että hoitoon pääsee kohtuullisessa ajassa ja hoidon jatkuvuudesta huolehditaan.
Digitalisaatiolla voidaan helpottaa ihmisten arkea ja käyttää yhteisiä resursseja tehokkaammin. On kuitenkin varmistettava, etteivät puutteelliset digitaidot muodostu esteeksi palvelun saamiselle. Samoin kuin liikuntaesteisille rakennetaan kynnysten yli ramppi, tarvitaan digitaaliseen asiointiin digiramppi: apua sähköisten palvelujen käyttöön ja tarvittaessa myös toinen tapa asioida.
Julkisia palveluja ja tukijärjestelmiä on myös uskallettava uudistaa. Ei riitä, että arvioidaan, kuinka paljon rahaa käytetään, vaan on tarkasteltava, mitä sillä saadaan aikaan ja miten hyvin ihmisten tarpeisiin vastataan.
Inhimilliseen ja vastuulliseen yhteiskuntaan kuuluu myös ongelmien ehkäiseminen ja niihin puuttuminen ajoissa. Oppimisen vaikeuksiin on tartuttava ennen kuin ne vaarantavat nuoren koulutuspolun. Työkyvyn heikkenemistä on pyrittävä ehkäisemään, jotta mahdollisimman moni voisi jatkaa työelämässä.
Ennaltaehkäisy voi vähentää inhimillistä kärsimystä ja myöhempiä kustannuksia. Kaikki ennaltaehkäisevät toimet eivät kuitenkaan automaattisesti tuota säästöjä. Siksi myös niiden vaikuttavuutta ja kustannuksia on arvioitava.
