top of page

Päivän suosittelija: Heimo Tuomarla



Petran rekeen, kun kerran rekikeli on!


Rapola


Olin iloisesti yllättynyt, kun jokunen vuosi sitten Valkeakosken Sanomat tiesi kertoa, että Rapolan kartano vuosien tauon jälkeen saa vihdoin taas kasvollisen omistajan. Uuden omistajan nimi ei silloin vielä kertonut mitään, mutta lupaavalta kuulosti, että kartanon uusi emäntä, Petra Schulze Steinen palaa sukunsa vanhaan taloon. Ei siinä mitään, museovirasto ja metsähallitus ovat varmaan parhaat mahdolliset isännät huolehtimaan yhdestä pohjoismaiden suurimmista muinaislinnoista, mutta myös kartanoon ja sen pihapiiriin kietoutuu merkittävämerkittävä osa Sääksmäen historiaa. Meillä vanhoilla sääksmäkeläisillä on monia odotuksia sen suhteen, että kartano ottaa jälleen paikkansa emäpitäjän kulttuurielämässä.

On kuitenkin muistettava, että Petralle ja hänen perheelleen kartano on ennen kaikkea koti js heillä on oikeus kotirauhaan siinä kuin kenellä tahansa meistä. Päärakennuksen kunnostaminen ja vanhan rakennuskannan kunnossapito sinällään on jo niin suuritöinen ja kallis tehtävä, että se on huima haaste yhdelle perheelle. Mutta kunhan välttämättömimmät toimet on tehty, toivotaan, että Rapolan kartano esimerkiksi kerran vuodessa voisi avata ovensa ja esitellä yleisölle paikan historiaa, vaikkapa osana jotain Sääksmäen vuotuista kulttuuritapahtumaa.


Eurooppalaista talousosaamista hyvinvointialueelle


Suu loksahti oikein kunnolla auki, kun luin Petran työurasta: Euroopan keskuspankissa (EKP) oikeudellinen neuvonantaja ja monia muita korkeita tehtäviä! Vain harvat suomalaiset ovat sille tasolle yltäneet. Osaammekohan me tavalliset hämäläisen elämän tallaajat ollenkaan arvostaa tällaista saavutusta? EU-organisaatioiden hahmottaminen on meille vielä niin uutta, että hetki menee ihmetellessä ja hahmottaessa, minkä sortin talous- ja finanssimaailman osaajan olemme saaneet joukkoomme! Tiedämme kuitenkin jo, että EKP:llä on ollut ratkaisevan tärkeä rooli, kun koko Eurooppa ja sen yksittäiset valtiot ovat luovineet läpi 2000-luvun alun lama-aikojen ja pankkikriisien!

Paras uutinen oli kuitenkin, että Petra aika pian ilmestyi myös kotimaan politiikan parrasvaloihin, keskustan ehdokkaaksi europarlamenttivaaleihin ja nyt ensimmäistä kertaa järjestettäviin aluevaaleihin. Petran oma vaaliohjelma uuden Pirkanmaan hyvinvointialueen tärkeimmistä tehtävistä heijastaa hyvin hänen omaa ammatillista taustaansa: työn tuottavuutta on nostettava, mutta niin, että hoitohenkilökunnan jaksamista ja motivaatiota ei poljeta. Terveyden- ja sosiaalihuollon ammattilaisten apuhoitajista lääkäreihin on kyettävä uudenlaiseen yhteistyöhön. Suomen väestön ikärakenne on yksi koko maanosan vaikeimpia, kun iäkästä väestöä suhteessa työikäisiin on niin paljon. Miten saadaan valtion kassasta saatavat määrärahat riittämään, on koko yhtälön peruskysymys. Rahoitusalan osaamista tarvitaan nyt kipeämmin kuin koskaan!

Edessä oleva urakka organisaatiouudistuksineen tuntuu melkein yli-inhimilliseltä. Meidän on nyt valittava aluevaltuustoon sellaiset osaajat, joilla on parhaat edellytykset selviytyä näistä vaikeista haasteista. Toivokaamme myös, että uuden hyvinvointialueen päätavoite pysyy kirkkaana: Ei ole niin tärkeää, kuinka korkeaan ikään me pääsemme - tärkeintä on, kuinka paljon meillä on terveitä elinvuosia!


Heimo Tuomarla, Sääksmäki & Lempäälä

43 katselukertaa
bottom of page