Talvisodan alkamisesta tuli kuluneeksi viime viikolla 80 vuotta.
Nykyään talvisota yhdistetään usein sitä kuvaaviin klassikkoelokuviin. Minulle se tuo kuitenkin mieleen isäni kertomat tarinat isoisästäni – miehestä, jota en kovin paljon ehtinyt tuntemaan, mutta joka silti elää mielessäni rohkeana talvisodan sankarina.
MIELEENPAINUVIN isäni kertoma tarina kuvaili tilannetta, jossa suomalaiset sotilaat eivät tienneet, olivatko venäläiset ehtineet ylittämään Taipaleen joen vai oliko sen estämiseen vielä mahdollisuus.
Estämisyritys olisi erittäin riskialtis, sillä ensin oli ylitettävä peltoaukio joen töyräälle. Venäläisten hyökkäyksen estämisessä tällä oli ratkaiseva merkitys. Sotilaiden johtaja ei halunnut ottaa riskiä peltoaukion ylittämisestä, mutta jotain oli tehtävä.
Isoisäni päätti lähteä yksin vapaaehtoisena selvittämään tilannetta joelle. Venäläisiä ei näkynyt vastarannalla. Isoisäni yllätykseksi suomalaisjoukot eivät kuitenkaan lähteneet ylittämään peltoaukiota hänen antamastaan merkistä huolimatta.
Isoisäni oli palattava takaisin kertomaan, että joelle pääsy oli mahdollista.
Kun johtaja ei edelleenkään halunnut antaa käskyä, otti isoisäni pistoolin, osoitti johtajaa ja sanoi: Jos käskyä lähteä joen töyräälle ei tule, joudutaan ampumaan. Käsky tuli ja suomalaiset voittivat tärkeän taistelun, koska ehtivät joelle ennen venäläisiä.
TALVISODANmerkitys Suomen tulevaisuudelle on ollut vähintään yhtä suuri kuin 1917 saavutetun itsenäisyyden. Tästä olemme suuressa kiitollisuudenvelassa.
Onneksemme ei sotatoimiin ole enää tarvinnut ryhtyä, mutta vastuuta maamme tulevaisuudesta kannamme kukin omalla tahollamme.
Miten olla välittämättä maasta, josta isoisäni ja lukuisat muut rohkeat suomalaiset olivat valmiita maksamaan hengellään?
Olemme suuressa kiitollisuudenvelassa.
VAALIKEVÄÄN 2019 aikana huomasin ihmisten usein toteavan, että EU olisi vienyt Suomen itsenäisyyden.
Tämä on mielestäni outo väite, johon itsenäisyyspäivän aattona on paneuduttava tarkemmin.
Lakikielen tasolla kansainvälisessä oikeudessa tunnetaan kaksi itsenäisyyden käsitettä:
1) todelliseen valtaan perustuva, ‘de facto‘-suvereniteetti eli se‚ pystyykö valtio uskottavasti säilyttämään sotilaallisen ja taloudellisen itsemääräämisoikeutensa,
ja
2) vallan oikeutukseen liittyvä ‘de jure‘-suvereniteetti, jonka puitteissa valtiot tunnustavat toistensa itsenäisyyden ja voivat rajoittaa sitä vapaaehtoisesti kansainvälisin sopimuksin.
LIITTYESSÄÄNEU:hun Suomi rajoitti vapaaehtoisesti jälkimmäistä itsemääräämisoikeuttaan tietyillä aloilla, kuten kauppa- ja rahapolitiikka. Nykyään EU solmii tulli- ja kauppasopimukset kolmansien maiden kanssa niin Suomen kuin muidenkin jäsenvaltioiden puolesta.
Koska EU:lla on enemmän neuvotteluvoimaa kuin jäsenvaltioilla, ei suvereniteetista luopumisesta ole haittaa. Päinvastoin, vastapainoksi suomalaisilla yrityksillä on vapaa pääsy 500 miljoonan kuluttajan sisämarkkinoille kotimaan 5 miljoonan lisäksi.
MYÖSrahapoliittinen päätösvalta on EU:lla, Euroopan keskuspankki määrittelee markkinoilla olevan rahan määrän ja huolehtii sen arvon säilymisestä.
Jos kysytään kiinalaisilta tai yhdysvaltalaisilta, on yhteisvaluutta heidän kannaltaan suurin yksittäinen EU:n aiheuttama ”uhka”.
Euro on siis meidän valttikorttimme kansainvälisillä kentillä. Monilla muilla alueilla päätösvalta on jaettua ja osittain vielä kokonaan jäsenvaltioilla.
Euro on siis meidän valttikorttimme kansainvälisillä kentillä.
EUei siis ole vienyt Suomelta itsenäisyyttä, vaan pikemminkin luonut edellytyksiä, joiden avulla pidämme itsenäisyydestämme ja menestyksestämme kiinni entistä tiukemmin.
80 vuotta sitten talvisodassa Suomen de facto–itsenäisyys oli uhattuna. Uskallan väittää, ettei tarvitse edetä yhtä kauas tulevaisuuteen, kun Suomen ja muiden yksittäisten EU-maiden (taloudellinen) itsenäisyys tulee olemaan uhattuna.
G7-maiden (Saksa, Ranska, Italia, UK, USA, Japani, Canada) yhteenlaskettu taloudellinen painoarvo suhteessa E7-maihin (Kiina, Intia, Indonesia, Brasilia, Mexico, Venäjä, Turkki) oli suunnilleen tasoissa vuonna 2015.
E7-maiden osuuden arvioidaan tuplaantuvan G7-maihin nähden vuoteen 2050 mennessä. Pelkästään Kiinan talouden osuuden arvioidaan olevan vuonna 2050 noin 20 prosenttia maailmantaloudesta kun EU:n yhteenlaskettu osuus on vain noin 9 prosenttia.
Olemme jäämässä kilpailussa pahasti jalkoihin – mutta kuinka hankala olisikaan tilanne, jos olisimme siinä yksin ilman muun Euroopan hartioita?
Olemme jäämässä kilpailussa pahasti jalkoihin.
KUN EU:Neri jäsenmaissa lyhytnäköinen ja vääristynyt kansallisuusmielisyys nostaa tällä hetkellä päätään, kysyn itseltäni, mikä on se pistooli otsalle, jota tarvitaan yhteisen edun ymmärtämiseen juuri nyt?
Nyt viimeistään on aika lähteä yhdessä liikkeelle ylittämään peltoaukeaa, jotta päästään joen äyräälle ennen, kuin se on liian myöhäistä.
Tämä on tehtävä, vaikka lähteminen – eli yhteisen edun hakeminen – ei tällä hetkellä tuntuisikaan siltä helpoimmalta vaihtoehdolta.
Kirjoitukseni on julkaistu myös Suomenmaan blogissani: On outo väite, että EU olisi vienyt Suomen itsenäisyyden