top of page

Yrittämistä ja asumista maalla


Eilen Metsä-Tappuralla käyty keskustelu oli mielenkiintoista, vilkasta ja ajankohtaista ajankohtaisempaa.


Alkuun illan isäntä, Mikko Tappura, puhui yrittäjyydestä ja maaseudun monipuolisuudesta. Siitä, kuinka vihreä siirtymä ja sen asettamat velvoitteet olisi nähtävä mahdollisuutena, johon tarttua ja auttaa Suomi kasvuun. Hän viittasi myös käden taitoihin; siihen, kuinka ”ennen” jokainen mies osasi rakentaa talonsa, mutta tänään vain muutama, ja pohti syitä tähän. Kaksi huolestuttavaa ”megatrendiäkin” tuli käsitellyiksi – toinen on ilmastonmuutos ja toinen varusmiesten huonot cooper-testin tulokset … ja mitä näiden johdosta olisi ajateltava ja tehtävä. Alustusten jälkeen näistä käytiin vilkasta keskustelua.


Illan toinen puhuja oli Juha Kuisma. Hän puhui asumisen vapaudesta ja siitä, miksi se on tänä päivänä niin tärkeätä. Kaikki Juha Kuisman puhe oli osuvaa – kuten aina – ja erityisesti seuraavat asiat herättivät koskettivat minua:


Kun puhutaan maalla ja kaupungissa asumista ja kaupungissa asuminen usein mielletään hiilipäästöjen perusteella luontoa vähemmän kuormittavaksi, unohdetaan hiilinielujen vaikutus: Pirkan Kylien teettämä uusin tutkimus osoittaa, että jo yhden metsähehtaarin omistaminen ja kasvavan metsän hoito tekee maalla asumisen hiilineutraaliksi.


Toisena perusteluna maalla asumisen puolesta Kuisma puhui resilienssistä (kriisinkestävyys, iskunkestävyys, muuntojoustavuus), mikä tarkoittaa kykyä nopeasti hakeutua uuteen kestävään tasapainotilaan.


Ukrainan kriisi on osoittanut, miten huoltokyky, huoltovarmuus ja turvallisuudesta huolehtiminen on entistä tärkeämpää.


Tässä yhteydessä Kuisma viittasi myös maailman väestön kasvuun ja mahdollisiin tuleviin ”kansainvaelluksiin”, joista syntyi vilkasta keskustelua. Jossain vaiheessa ”globaali etelä” herää huomaamaan, että muualla on paremmat olot ja tahtoo tulla mukaan juhliin. Tähän ei vielä olla varauduttu. Katson, että tästä löytyy kehitysyhteistyölle myös Eurooppaa auttava peruste.


Pysäyttävä oli Kuisman seuraavaksi mainitsema sähköenergiariippuvaisuutemme, joka on erittäin voimakas kaupungeissa. Jos Helsingistä on sähköt poikki kaksi viikkoa, se muuttuu asumiskelvottomaksi – niin kesällä kuin talvellakin; kummassakin eri syistä. Kuisma totesi, että jo 30 taistelijan joukko saa lamautettua Suomen energiansiirtojärjestelmän. Mitä tekoa on sähköautoilla, jos sähköä ei ole?


Tässä vaiheessa mieleeni tuli – mutta taisi jäädä vilkkaassa keskustelussa mainitsematta – että sähköautojen puolestapuhujat eivät koskaan mainitse sitä, että niiden käyttö on vielä enemmän kuin modernien muiden autojen käyttö riippuvainen tietoturvan ja tietoverkkojen toiminnasta. Valmistajalla on koko käyttöjärjestelmän ”avaimet”, jotka toki on ulkopuoliselta manipuloinnilta suojattu. Mutta mitä tapahtuu, jos tiedostoihin kuitenkin päästään käsiksi?


Toivon, ettei sähköistyminen johda siihen, että autonvalmistajat heittävät biokaasuautot nurkkaan tai lopettavat vetyautojen kehittämistä sähköistymisen ylivoiman johdosta.


Takaisin Kuisman alustukseen – Olisiko meidän, resilienssi säilyttääksemme, valittava sellainen asumisen muoto, jossa talo lämpiää puilla, aurinkopaneelit tuottavat sähköä tietoliikenteeseen, auto kulkee biokaasulla ja elintarvikkeet säilyvät ympäri vuoden maakellarissa? Suomen turvallisuutta rakennettaessa jokainen tällainen talo kestää huonotkin vaihtoehdot ja pystyy sijoittamaan kaupungeista poistuvaa väkeä.


Kuisma päätti alustuksensa sanomalla, että asumiseen liittyvä näköalattomuus on suomalaisen yhteiskunnan sokea piste, ja että ”tarvitsemme poliittisia päättäjiä, jotka ymmärtävät tämän ja käynnistävät asiaa koskevat toimet”.


Niin, siihen päätän minäkin, ja jatkan vaalityötä….


131 katselukertaa

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Lauantai 1.4.

Comments


bottom of page