top of page

Esimakua lähestyvistä vaaleista - keskustalaisten kiertue Kurussa

Keskustalaisten Oma maa, koko maa - kohdataan ja keskustellaan -kiertue liikkui lauantaina 14.1.2023 ympäri Pirkanmaata ja pysähtyi myös Kurussa.


Tässä suora lainaus Sinikka Leskisen tekemästä jutusta Kurun Lehdessä:


"Toritapaamisessa paikalla oli Sarvijärven ja Särkilammin lisäksi neljä muuta eduskuntavaaliehdokasta Pirkanmaalta. Heistä Pirkanmaan aluevaltuustoon valittu Petra Schulze Steinen Valkeakoskelta on nyt ensimmäistä kertaa eduskuntavaaliehdokkaana. Tosin tuntumaa hänellä on jo edellisien eduskuntavaalien ajalta, jolloin hän kiersi eduskuntavaaliehdokkaiden mukana.

– EU-vaalit olivat samana keväänä.

Hän on tehnyt työuransa Euroopan keskuspankin juristina ja on nyt virkavapaalla tehtävästään. Hänellä on myös kokemusta EU-asioista, jotka nykyään ovat kiinteästi osa kotimaan politiikkaa.

Hän kertoo, että käytännön kokemusta eduskuntatyöskentelystä hänelle on kertynyt ministerin erityisavustajana. Itsensä hän kokee yhteistyökykyiseksi yli puoluerajojen. Aluevaltuutettuina sekä Schulze Steinen että Sarvijärvi kantavat huolta koko Pirkanmaan asioista."


Voit lukea koko jutun täältä: kurunlehti.fi/esimakua-lahestyvista-vaaleista-keskustan-oma-maa-koko-maa-kohdataan-ja-keskustellaan-kiertue-kurussa/

36 katselukertaa

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page